Puolustaja Antti Tuomisto siirtyy TPS:ään Denverin yliopistosta

24.5.2022
Puolustaja Antti Tuomisto siirtyy TPS:ään Denverin yliopistosta

TPS:n puolustus vahvistuu nuorella Antti Tuomistolla. (Kuva: Teemu Saarinen)

TPS on tehnyt kahden vuoden mittaisen sopimuksen puolustaja Antti Tuomiston kanssa. 21-vuotias Tuomisto on pelannut kaksi edellistä kautta Denverin yliopistossa.

21-vuotias puolustajalupaus Antti Tuomisto on tehnyt kahden vuoden mittaisen sopimuksen TPS:n kanssa. Porin Ässien kasvatti on pelannut kaksi edellistä kautta Denverin yliopistossa. Näiden kausien aikana puolustaja pelasi yhteensä 59 ottelua tehopistein 3+17=20. Ennen Pohjois-Amerikkaan lähtöä Tuomisto pelasi Ässien alle 20-vuotiaiden joukkueessa. Kaudella 2019-20 Tuomisto teki 48 otteluun tehopisteet 15+34=49 ja hänet valittiin sekä sarjan parhaaksi puolustajaksi että sarjan parhaaksi pelaajaksi. Puolustaja on Detroit Red Wingsin NHL-varaus toiselta kierrokselta kesältä 2019. Tuomisto on pelannut Suomen juniorimaajoukkueissa yhteensä 60 ottelua. Tulevalla kaudella puolustaja pelaa uransa ensimmäiset ottelunsa aikuisten tasolla.

Fiilikset ovat erittäin hyvät siitä, että sain mahdollisuuden päästä pelaamaan TPS:ään ja Turkuun. Erityisesti olen fiiliksissä siitä, että pääsin seuraan, jossa minulla on mahdollisuus menestyä ja tietenkin kehittyä pelaajana, linjaa Tuomisto TPS:n tiedotteessa.

TPS:n pelaajakoordinaattori Tomi Kallio iloitsee Tuomiston kiinnityksestä ensi kauden joukkueeseen.

Olemme iloisia, että Antti valitsi TPS:n. Uskomme, että hän auttaa seuraa menestymään ja ottaa samalla itse askeleita kohti NHL-kaukaloita. Isokokoisena rightin pakkina hän tuo meille vahvaa osaamista kiekolliseen pelaamiseen ja toisen kierroksen NHL-varaus kertoo puolestaan hänen potentiaalistaan kovaa kieltä, Kallio kertoo.


---
Julkaisija: Henri Niemelä