Tobias Winberg palaa JYPiin kaksivuotisella sopimuksella

1.5.2022
Tobias Winberg palaa JYPiin kaksivuotisella sopimuksella

Tobias Winberg päätti viime kauden HIFK:ssa, mutta edustaa ensi kaudesta lähtien JYPiä. (Kuva: Teemu Saarinen)

JYP on solminut kaksivuotisen sopimuksen puolustaja Tobias Winbergin kanssa. Winberg pelasi viime kaudella JYPissä kahdeksan ottelua lainalla HIFK:sta.

23-vuotias Tobias Winberg palaa ensi kaudeksi JYPiin kaksivuotisella sopimuksella. JYP tuli Winbergille tutuksi viime kaudella, kun puolustaja pelasi joukkueessa kahdeksan ottelua lainalla HIFK:sta. Yhteensä Winberg pelasi viime kaudella Liigassa 34 runkosarjaottelua ja seitsemän playoffs-ottelua. HIFK-kasvatti teki debyyttinsä Liigassa kaudella 2017-19 ja tuleva kausi on hänelle pääsarjassa jo kuudes. Viiden kauden aikana puolustaja on pelannut Liigassa yhteensä 113 runkosarjaottelua ja 15 playoffs-ottelua tehopistein 2+17=19. Winberg voitti SM-pronssia HIFK:n riveissä keväällä 2021.

– Oli helppo päätös tulla takaisin, kun jäi hyvä fiilis Jyväskylästä ja JYPistä. Aiempi kokemus oli iso syy, miksi tulin takaisin, Winberg kertoo.

Odotamme Tobiaksesta monipuolista puolustajaa, joka tuo alakertaamme kamppailupelaamista ja luistelua. Hän on äärimmäisen hyvässä kunnossa oleva potentiaalinen pelaaja, joka pystyy pelaamaan hyviä minuutteja vastuullisessa roolissa, sanoo JYPin urheilutoimenjohtaja Mikko Viitanen.

JYP julkaisi samalla myös kolme sopimusta omien junioripelaajiensa kanssa. Jere Lassila, Niko Minkkinen ja Riku Tohila kirjoittivat seuran kanssa uransa ensimmäiset Liiga-sopimukset, jotka kestävät kevääseen 2025 saakka. Lassila ja Minkkinen edustavat parhaillaan Suomea alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa Saksassa.


JYPin sopimustilanne 1.5.2022

Maalivahdit
Eetu Laurikainen 2023
Topias Leinonen 2023
Niko Parkkinen 2023

Puolustajat
Valtteri Kakkonen 2023
Ville Ottavainen 2024
Tobias Winberg 2024
Niko Minkkinen 2025
Eetu Peltola 2024
Jan Scotka 2023
Niko Seppälä 2023
Valtteri Koskela 2025

Hyökkääjät
Braden Christoffer 2023
Reid Gardiner 2023
Rasmus Heljanko 2024
Joakim Kemell 2024
Santeri Koskela 2025
Juuso Puustinen 2025
Severi Lahtinen 2025
Aaro Vidgren 2025
Mikko Petman 2025
Riku Tohila 2025
Jere Lassila 2025
Samuel Salonen 2024
Patrik Siikanen 2024
Samuel Valkeejärvi 2023


---
Julkaisija: Henri Niemelä