Severi Lahtinen ja Samuel Salonen jatkavat JYPissä

21.4.2022
Severi Lahtinen ja Samuel Salonen jatkavat JYPissä

Samuel Salonen jatkaa uuden jatkosopimuksen myötä JYPissä kevääseen 2024 saakka. (Kuva: Jiri Halttunen)

JYP on solminut monivuotiset jatkosopimukset hyökkääjien Severi Lahtisen ja Samuel Salosen kanssa.

Severi Lahtinen ja Samuel Salonen nähdään JYPissä myös ensi kaudella. Lahtisen sopimus on 1+2-vuotinen seuran optiolla ja Salosen sopimus kattaa kaksi seuraavaa kautta.

Severi Lahtiselle kulunut kausi oli toinen JYPissä. Lahtinen teki viime kaudella Liigassa oman piste-ennätyksensä, joka oli 52 otteluun muotoa 6+18=24. Lahtinen on Pelicansin kasvatti ja hyökkääjä edusti kasvattajaseuraansa syksyyn 2020 saakka ennen siirtoaan Jyväskylään. Kuuden kauden aikana Lahtinen on pelannut Liigassa 173 ottelua tehopistein 17+52=69. 23-vuotias hyökkääjä pääsee ensi kaudella tuttuun valmennukseen, sillä Ville Nieminen valmensi Lahtista Pelicansissa kausilla 2018-2020.

Hänen peliotteensa alkoivat olla sitä tasoa, mitä häneltä odotettiin jo siirron tapahtuessa. Suunta on nyt oikea ja pelaajalla oli todella kova motivaatio jäädä JYPiin. Lahtisesta on edelleen kasvamassa aikamoinen taikuri, jolla on potentiaalia olla poikkeuksellinen pelaaja vähintään Liiga-tasolla, urheilutoimenjohtaja Mikko Viitanen kommentoi.

Samuel Salonen saapui helmikuussa JYPiin lainalle Tapparasta. Jyväskylässä hyökkääjä ehti pelata 11 runkosarjaottelua tehopistein 2+3=5. Salonen edusti viime kaudella Liigassa JYPin lisäksi Lukkoa ja Tapparaa. Yhteensä Liiga-otteluita Saloselle kertyi viime kaudella 43 tehopistein 6+7=13. Saloselle viime kausi oli vasta toinen Liiga-tasolla. 22-vuotiaan hyökkääjän debyyttikausi Liigassa oli kausi 2019-2020 Pelicansissa ja silloin Ville Nieminen toimi joukkueen päävalmentaja. Viime kaudella Salosen ollessa Tapparassa seuran urheilutoimenjohtajana toimi JYPin uusi päävalmentaja Jukka Rautakorpi.

– Salonen on isokokoinen ja taitava pelaaja, jolla on kovat tavoitteet. Uskomme, että JYP pystyy auttamaan häntä kehittymään ja hän JYPiä menestymään, Viitanen kommentoi.

Lahtinen ja Salonen pelasivat jo viime kaudella yhdessä ja yhteistä historiaa löytyy myös aiemmilta vuosilta niin kaukalosta kuin sen ulkopuolelta. Jatko samassa seurassa nostattaa tunnelmia entisestään:

– Salonen houkutteli minua jatkamaan täällä. Kemiat toimivat kaukalossa ja sen ulkopuolella, joten on siistiä päästä jatkamaan samassa joukkueessa. Toivottavasti pääsemme myös juonimaan samassa ketjussa, Lahtinen heittää.


JYPin
sopimustilanne 21.4.2022

Maalivahdit
Eetu Laurikainen 2023
Topias Leinonen 2023
Niko Parkkinen 2023

Puolustajat
Valtteri Kakkonen 2023
Ville Ottavainen 2024
Eetu Peltola 2024
Jan Scotka 2023
Niko Seppälä 2023
Valtteri Koskela 2025

Hyökkääjät
Braden Christoffer 2023
Reid Gardiner 2023
Rasmus Heljanko 2024
Joakim Kemell 2024
Santeri Koskela 2025
Severi Lahtinen 2025
Samuel Salonen 2024
Patrik Siikanen 2024
Samuel Valkeejärvi 2023


---
Julkaisija: Henri Niemelä