HIFK ja Ilves illan kärkikamppailussa Helsingissä - Lukko ja KalPa tarvitsevat voittoja

17.3.2022
HIFK ja Ilves illan kärkikamppailussa Helsingissä - Lukko ja KalPa tarvitsevat voittoja

Lokakuussa HIFK voitti kotiottelunsa Ilvestä vastaan maalein 5-2. (Kuva: Juuso Pellava)

Runkosarja lähenee loppuaan ja tänään panostaa riittää jokaisessa kolmessa ottelussa. HIFK ja Ilves vastaavat illan kärkikamppailusta kun taas Lukko ja KalPa ovat käytännössä pakkovoiton edessä omissa otteluissaan.

HIFK-Ilves

>> Kokoonpanot
>> Liput

HIFK ja Ilves kohtaavat toisensa tänään kuudetta kertaa tällä kaudella. Voitot ovat ennen torstai-iltaa Ilveksen hyväksi lukemin 3-2. Kauden kaksi ensimmäistä kohtaamista päättyivät vierasvoittoihin, jonka jälkeen kaikki kolme edellistä ovat päättyneet kotivoittoihin. Joukkueet kohtasivat edellisen kerran 27. helmikuuta, jolloin Ilves oli kotonaan parempi lukemin 6-3. Keskinäisten kohtaamisten tehokkain pelaaja on tällä kaudella ollut HIFK-hyökkääjä Jere Innala tehopistein 2+5.

HIFK saapui tähän viikkoon viiden ottelun mittaisessa pisteputkessa, joka meni kuitenkin poikki heti viikon ensimmäisessä ottelussa JYPiä vastaan. Tiistaina Jyväskylässä HIFK:lla oli paikoitellen suuria ongelmia hyökkäyspelaamisen kanssa ja JYP otti ottelusta ansaitusti kovan taistelun jälkeen 3-2-voiton. HIFK pääsee tänään taas pelaamaan kotiluolaansa, josta useat vastustajat ovat viime aikoina lähteneet kotiin tyhjin käsin. Helsinkiläiset ovat kotonaan seitsemän ottelun pisteputkessa, jonka aikana joukkue on ottanut viisi voittoa varsinaisella peliajalla.

Ilves aloitti oman viikkonsa niin ikään tappiolla keskiviikkona Pelicansia vastaan. Lahdessa kuljettiin eilen Ilveksen hienoisessa hallinnassa, mutta kiivaasti playoffseihin pääsemisestä pelaava Pelicans sai tilkittyä oman puolustuspäänsä hyvin. Lahtelaisten ykkösketju loi kolme maalia, jonka lisäksi tshekkiläinen Patrik Bartosak pelasi joukkueen maalilla nollapelin 23 torjunnalla. Kyseiseen tappioon katkesi Ilveksen viiden ottelun mittainen pisteputki. Ilves on päästänyt viime aikoina normaalia enemmän maaleja omiin. Kaikissa neljässä edellisessä ottelussa Ilves on päästänyt vähintään kolme maalia.

Ilves taistelee vielä runkosarjan voitosta toisella sijalla pistekeskiarvolla 1,86. HIFK pyrkii puolestaan säilyttämään paikkansa neljäntenä playoffsien kotiedun toivossa pistekeskiarvolla 1,70.

HIFK-hyökkääjä Petteri Wirtanen pelaa tänään uransa 400. runkosarjaottelun Liigassa.


Lukko
-JYP

>> Kokoonpanot
>> Liput

JYP hakee tänään kauden ensimmäistä voittoaan Lukosta. Kaikki kauden kolme aiempaa kohtaamista ovat päättyneet Lukon voittoon varsinaisella peliajalla yhteismaalein 14-7. Lukko on ollut jyväskyläläisille viime vuosina erittäin haastava vastustaja, sillä edellisen kerran JYP on voittanut raumalaiset 13. marraskuuta 2019. Raumalla JYP on puolestaan voittanut edellisen kerran 3. tammikuuta 2019. Lukko-puolustaja Vili Saarijärvi on onnistunut maalinteossa JYPiä vastaan tällä kaudella jokaisessa ottelussa tehopistein 3+2.

Lukko saapui tähän viikkoon neljän ottelun tappioputkessa, mutta joukkue sai tämän putken poikki tiistaina HPK:ta vastaan. Kyseisessä ottelussa kotonaan pelannut Lukko pääsi johtoasemaan avauserässä ja tämän aseman se säilyti myös loppuun saakka maalein 4-2. Lukko sai tiistaina kokoonpanoon kaksi tärkeää pelaajaa Vili Saarijärven sekä kapteeni Anrei Hakulisen. Saarijärvi iski HPK:ta vastaan tehopisteet 1+1 vankistaen omaa asemaansa puolustajien pistepörssin kärjessä tehopistein 16+23=39. Lukolle illan ottelu on käytännössä pakkovoiton paikka playoffseja silmällä pitäen.

JYP on menettänyt omat mahdollisuutensa menestymiseen jo hyvä tovi sitten, mutta joukkue ei silti ole missään vaiheessa luovuttanut. Tästä JYP antoi oivan osoituksen tiistaina kauden viimeisessä kotiottelussaan HIFK:ta vastaan 3-2-voitolla. Loistavalla asenteella otteluun saapuneen joukkueen sankari oli voittomaalilla Samuel Valkeejärvi. JYP saapuu illan vierasotteluun neljän ottelun pisteputkessa ja viimeisestä neljästä vierasottelusta joukkue on voittanut peräti kolme KooKoota, SaiPaa ja TPS:ää vastaan.

Lukolle illan ottelu on elintärkeä sijalla seitsemän, sillä playoffs-viivan molemmin puolin marginaalit ovat erittäin pienet. JYP on puolestaan sarjataulukossa sijalla 13.

Lukko-puolustaja Samuli Piipponen palaa tänään joukkueensa puolustukseen Saarijärven vierelle.


Ässät-KalPa

>> Kokoonpanot
>> Liput

Ässät ja KalPa kohtaavat tänään toisensa neljättä kertaa tällä kaudella. Voitot ovat ennen tätä iltaa Ässien hyväksi lukemin 2-1. Ässät on ottanut molemmat voittonsa jatkoajalla yhteismaalein 8-6 kun taas KalPa otti oman voittonsa kotonaan maalein 4-3. Kauden kolmessa kohtaamisessa ollaankin nähty keskimäärin seitsemän maali per ottelu. Keskinäisissä kohtaamisissa tällä kaudella tehokkain pelaaja on ollut tänään pelikiellossa oleva Ässien hyökkääjä Derek Barach 5+0.

Ässillä runkosarjaa on jäljellä kolme ottelua ja se aloittaa oman viikkonsa tänä iltana. Viime viikolla Ässät koki kaksi tappiota HPK:lle maalein 6-3 ja HIFK:lle lukemin 2-4. Porilaiset saapuvat uuteen viikkoon seitsemän ottelun mittaisessa tappioputkessa, jonka aikana he ovat onnistunut keräämään vain yhden pisteen JYPiä vastaan. Viiden ottelun kuntopuntarissa Ässät on viimeisenä karulla maalierolla 8-21. Ässien koko kauden mittaiset ongelmat kulminoituvat kotipelaamiseen, joka on ollut tällä kaudella sarjan heikointa 20 pisteellä 28 ottelusta.

KalPalla ei myöskään ole ollut viime aikoina helppoa. Kuopiolaiset aloittivat viikkonsa tiistaina 2-5-tappiolla TPS:lle. Kyseisessä ottelussa TPS kykeni tekemään kaksi ylivoimamaalia ja se karkasi kolmannessa erässä voittoon kolmella tehdyllä maalilla. Kriittisillä hetkillä KalPa tarvitsee voittoja, sillä joukkue matkustaa Poriin kolmen ottelun tappioputkessa. Ennen tiistain tappiota KalPa oli viiden ottelun mittaisessa pisteputkessa. KalPalla on ollut koko kauden vaikeuksia vieraissa ja viimeiseen neljään vierasotteluun joukkue on onnistunut ottamaan vain yhden voiton. Tämän illan ottelu on kuopiolaisille pakkovoiton paikka playoffseihin mieliäkseen.

KalPa lähtee iltaan niukasti playoffs-viivan alapuolelta sijalta 11 pistekeskiarvolla 1,53. Ässät on sarjajumbona pistekeskiarvolla 0,84.


---
Julkaisija: Henri Niemelä