Samu Tuomaala vahvistaa loppukauden Jukureita - Sopimus sisältää option kaudesta 2022-23

3.2.2022
Samu Tuomaala vahvistaa loppukauden Jukureita - Sopimus sisältää option kaudesta 2022-23

Loistovireeseen itsensä virittänyt Jukurit on noussut sarjataulukossa jo toiseksi viiden pisteen päähän kärjestä. (Kuva: Mikko Kankainen)

Mikkelin Jukurit on tehnyt loppukauden kattavan sopimuksen hyökkääjä Samu Tuomaalan kanssa. 19-vuotias Tuomaala pelasi tällä kaudella aiemmin 13 ottelua Vaasan Sportin paidassa.

Mikkelin Jukurit on tehnyt loppukauden kattavan sopimuksen 19-vuotiaan hyökkääjän Samu Tuomaalan kanssa. Sopimukseen kuuluu myös optio kaudesta 2022-23, mikäli Tuomaala ei saa pelipaikkaa Pohjois-Amerikasta.

Viime kesänä Philadelphia Flyers varasi Tuomaalan NHL:ään varaustilaisuuden toisella kierroksella numerolla 46. Hyökkääjä teki varauksen jälkeen tulokassopimuksen Flyersiin, mutta Tuomaala palasi Suomeen ja Liigaan vain kahden AHL-ottelun jälkeen. Marraskuussa Tuomaala siirtyi lainalle Vaasan Sportiin, jossa otteluita kertyi yhteensä 13 tehopistein 1+1=2. Sport ja Tuomaala purkivat aiemmin tänään yhteisymmärryksessä heidän välillään olleen pelaajasopimuksen, joka mahdollisti hyökkääjän siirtymisen Jukureihin loppukaudeksi.

Jukurien kehityspäällikön Mikko Hakkaraisen mukaan Jukurit saa Tuomaalasta erittäin lahjakkaan ja hyvät hyökkäyspään ominaisuudet omaavan pelaajan:

- Samun suurin kehittymisen kohde on kokonaisvaltainen pelaaminen. Me tulemme auttamaan Samua juuri siinä, ja tämä tulee palvelemaan hänen uraansa kohti seuraavia askelia. Samulla kuitenkin on kova halu kehittyä pelaajaksi, joka pelaisi tulevaisuudessa NHL:ssä.


---
Julkaisija: Henri Niemelä