Oulussa koettiin yksi kauden erikoisimmista otteluista - Kärpät taisteli itselleen voiton Galimovin torjunnoilla

20.1.2022
Oulussa koettiin yksi kauden erikoisimmista otteluista - Kärpät taisteli itselleen voiton Galimovin torjunnoilla

Kärpät palaa voittojen tielle tiukan taistelun jälkeen lukemin 2-0. (Kuva: Jussi Määttä)

Oulussa koettiin torstai-iltana yksi kauden erikoisimmista otteluista sen kaksijakoisuutensa takia. Kärppien johto kesti Pelicansin rynnistyksen ottelun lopussa ja kolme pistettä jäivät Ouluun lukemin 2-0.

Kärpät-Pelicans 2-0 (0-0, 1-0, 1-0)

>> Tilastot
>> Maalikooste
>> Lehdistötilaisuus

Kärpät ja Pelicans kohtasivat tänään toisensa kolmatta kertaa tällä kaudella. Voitot olivat ennen torstaita tasan 1-1 molempien joukkueiden voitettua lokakuussa omat kotiottelunsa. Pelicans voitti 22. lokakuuta lukemin 4-2 ja vajaa viikko myöhemmin Kärpät voitti voittomaalikilpailun jälkeen lukemin 3-2. Molemmille joukkueille vuoden alku on ollut alavireinen. Kärpillä oli otteluun tultaessa alla kaksi peräkkäistä tappiota ja Pelicansilla kolme peräkkäistä tappiota.

Jos Kärppien viime aikojen otteet ovat olleet heikkoja niin torstai-illan ensimmäinen erä oli kaukana tästä. Koko kauden kuvassa avauserä oli oululaisten parasta pelaamista. Vain maalit jäivät muuten niin vahvassa erässä tekemättä ja ensimmäiselle erätauolle lähdettiin maalittomassa tasatilanteessa. Lähimpänä maalintekoa Kärpät kävi illan ensimmäisellä ylivoimalla tolppaan kolisseen laukauksen toimesta. Tolppien lisäksi Pelicansia ensimmäisessä erässä suojeli maalivahti Emil Larmi, joka venyi maalillaan avauserässä peräti 15 torjuntaan.

Kotijoukkueen hallinta palkittiin lopulta maalilla heti toisen erän alussa vaikkakin maalin teki vierasjoukkue Pelicans. Pitkän päätypelin jälkeen kiekko suuntautui maalin edustalle, josta Teemu Eronen tökkäsi kiekon epäonnisesti omaan maaliin ohi Larmin. Pelicans syyllistyi toisessa erässä jäähyilyyn, mikä heidän onnekseen ei vielä ratkaissut ottelua Kärppien eduksi. Nimittäin ottelun puolen välin jälkeen Pelicans sai ensimmäistä kertaa kunnon otetta ottelusta ja vahvan erän lopun myötä kolmanteen erään lähdettiin kotijoukkueen vaivaisessa yhden maalin johdossa.

Pelicans hallitseekin kolmatta erää pelihuumorin löydyttyä selvästi ja Kärpät joutuu tekemään täyden päivätyön kolmen pisteen eteen. Lahtelaisten paine tuottaa Kärpille kolmannessa erässä peräti neljä kahden minuutin rangaistusta, mutta ylivoima ei tuota ratkaisevilla hetkillä tulosta. Pelicansin maalinteko-ongelmat saavat tänään loistavasta ottelun lopusta huolimatta jatkoa kun Stanislav Galimov nollaa vierailijat lopulta 29 torjunnalla. Ottelu ratkesi lopullisesti vasta viimeisellä peliminuutilla kun Suomen olympiajoukkueeseen valittu Atte Ohtamaa iskee kiekon Pelicansin tyhjään maaliin ajassa 59.41. Emil Larmi pelaa niin ikään Pelicansin maalilla upean ottelun 29 torjunnan kera.

Kaiken kaikkiaan Oulussa nähtiin yksi kauden erikoisimmista otteluista sen kaksijakoisuutensa takia. Ottelun ensimmäisen puolikkaan perusteella Kärpät oli marssimassa selvään voittoon kun taas jälkimmäisen puolikkaan perusteella Pelicans ansaitsi mukaansa kolme pistettä.

Kahdesta alavireisestä joukkueesta Kärpät palaa voittojen tielle kahden peräkkäisen tappion jälkeen lukemin 2-0. Pelicans kärsii puolestaan vuoden neljännen tappionsa yhtä monessa ottelussa.


---
Julkaisija: Henri Niemelä