Slovakialainen Jaroslav Janus paikkaamaan SaiPan maalivahtiosastoa

30.11.2021
Slovakialainen Jaroslav Janus paikkaamaan SaiPan maalivahtiosastoa

Jaroslav Janus saapuu auttamaan SaiPaa Niclas Westerholmin loukkaannuttua viime viikolla HIFK:ta vastaan. (Kuva: Kimmo Metsälä)

SaiPa on tehnyt tammikuun loppuun asti ulottuvan sopimuksen Jaroslav Januksen kanssa. Slovakialainen maalivahti saapuu Lappeenrantaan paikkaamaan Niclas Westerholmin loukkaantumista.

32-vuotias Jaroslav Janus paikkaa Niclas Westerholmin loukkaantumisen vuoksi kaventunutta SaiPan maalivahtiosastoa. Sopimus on voimassa tammikuun 2022 loppuun, mutta SaiPalla on mahdollisuus jatkaa sopimusta kauden loppuun asti.

Kokenut maalivahti pelasi viime kaudella unkarilaisen Fehérvárin riveissä ICEHL-sarjaa 29 ottelussa torjuntaprosentilla 90,1%. Tällä kaudella Janus ei ole pelannut, mutta on harjoitellut tavoitteellisesti Bratislavassa.

Janus varattiin NHL:ään kesällä 2009 Tampa Bay Lightningin toimesta kuudennella kierroksella. Maalivahti pelasi 2010-luvun taitteessa viisi kautta Pohjois-Amerikassa. Näiden kausien aikana vyölle tarttui 56 AHL-ottelua, 27 ECHL-ottelua ja 110 OHL-ottelua. AHL:ssä Janus voitti AHL:n mestaruuden eli Calder Cupin keväällä 2012 Norfolk Admiralsin joukkueessa.

Kaudeksi 2012-13 Janus siirtyi takaisin kotimaahansa Slovan Bratislavan riveihin KHL:ään. Kolmen kauden ja 113 KHL-ottelun jälkeen maalivahdin matka jatkui seuraaviksi viideksi kaudeksi Tshekin pääsarjaan, jossa hän edusti Sparta Prahaa, HC Litvinovia sekä Bili Tygri Libereciä yhteensä 170 ottelun edestä torjuntaprosentilla 91,1%.

Kokenut maalivahti on urallaan pelannut kolmissa MM-kisoissa Slovakian maalilla vuosina 2013, 2014 ja 2017.

SaiPan toimitusjohtaja Jussi Markkasen mukaan SaiPa saa kokeeneen maalivahdin.

- Janus on urheilullinen, kokenut ja maailmaa nähnyt maalivahti. Uskomme, että kokemuksellaan luo hyvän kombinaation nuoren maalivahtimme kanssa ja pystyy myös auttamaan Juhoa, Markkanen kommentoi.

Janus saapuu Lappeenrantaan tiistai-iltana ja on valmennuksen käytettävissä viikonlopun otteluissa. Hän pelaa numerolla 32.


---
Julkaisija: Henri Niemelä