Tehokasta lokakuuta pelaava Waltteri Merelä nauttii pelaamisesta Tapparassa

21.10.2021
Tehokasta lokakuuta pelaava Waltteri Merelä nauttii pelaamisesta Tapparassa

Waltteri Merelä pelaa tehokasta lokakuuta. (Kuva: Mika Kylmäniemi)

Tappara avaa viikkonsa torstaina ottelulla HIFK:ta vastaan. Joukkueet kohtasivat viimeksi tasan viikko sitten, ja tuolloin HIFK oli parempi 4–2. Tapparan tehokkaimpiin pelaajiin lukeutuva Waltteri Merelä analysoi ottelun alla niin omaa uraansa kuin myös Tapparan alkukautta.

Tappara ja HIFK kohtasivat Helsingissä tasan viikko sitten, ja tuolloin voiton nappasi HIFK 4–2-lukemin. Tapparan ykkösketjun laidassa viilettävä Waltteri Merelä toteaa tamperelaisjoukkueen lähtevän iltaan revanssimielellä. Maltti on valttia, ja tätä korostaa myös Merelä.

– Viime viikon HIFK-ottelu ei ollut meiltä missään nimessä parasta peliämme. Meillä on silti hyvä meininki päällä ja nyt on hyvä tilaisuus maksaa niin sanotusti kalavelat HIFK:lle.

– Meillä on ollut viime aikoina monesti hyviäkin otteluita, mutta emme ole pystyneet kääntämään niitä eduksemme, kun maalinteon tehokkuus on ollut vielä vähän huonoa. Tietynlaista malttia siinä maalinteossa tarvitaan, että pelipokeri säilyy, vaikkei maalia syntyisikään heti ottelun alussa. Parempaan suuntaan olemme silti menossa.

Tapparan junioreista Lahteen ja takaisin

Tapparaan täksi kaudeksi Pelicansista siirtynyt Merelä pelaa varsin vahvaa lokakuuta ja pistetahti on nostanut hänet joukkueensa kolmanneksi tehokkaimmaksi pelaajaksi. Kauden 13 otteluun Merelä on tehnyt pisteet 4+4, joista 3+1 on syntynyt lokakuun kuudessa ottelussa.

– Alkukausi meni vielä hieman katsellessa ja pelityylikin on täällä totta kai erilainen kuin Pelicansissa. Olen saanut hiljalleen tuotua paremmin omia vahvuuksiani ja persoonaani peliin, ja sitä kautta tulostakin on alkanut syntyä. Olen saanut paljon vastuuta, mikä on ollut hienoa, mutta parannettavaa piisaa vielä, Merelä analysoi.

23-vuotias Merelä on syntynyt Ylöjärvellä ja nuoruudessa hänelle kertyi ylöjärveläisen Uplakersin lisäksi useita kausia Tapparan juniorijoukkueissa. Tapparassa pelaaminen onkin ollut nuorelle hyökkääjälle pitkäaikainen haave, jonka toteutuminen pistää väkisinkin hymyilyttämään.

– Tässä on sellainen erityinen ja hieno fiilis. Olen nauttinut täysillä. Tapparassa pelaaminen oli jo lapsesta saakka haave ja tietynlainen tavoitekin. Ei tarvinnut kauaa miettiä, kun sain tämän mahdollisuuden.


Entisen seuran kohtaaminen oli Merelälle jännittävä hetki. Kuva: Mika Kylmäniemi


Merelä pelasi Pelicansissa vuosina 2018–21 ja teki viimeistään viime kaudella läpimurtonsa Liiga-tasolla, kun 57 ottelua tuottivat pisteet 10+17. Isokokoinen rightin laituri sai rinnalleen laatupelurit ja jälki oli tehokasta.

– Viime kauden joukkueessa oli huikea yhteishenki. Joka päivä oli todella hienoa tulla töihin, sillä ilmapiiri oli saatu luotua niin toimivaksi. Pelasin pitkälti koko kauden Iikka Kangasniemen ja Hannes Björnisen kanssa. Löysimme hyvän yhteissävelen ja siinä kehittyi paljon, kun sai katsoa mallia kahdelta niin taitavalta pelaajalta. Olisimme halunneet joukkueena tuloksellisesti enemmän, mutta lämpimät muistot siitä kaudesta silti jäi.

– Aikanaan Lahteen lähtiessäni mietin, että saisinpa mahdollisuuden pelata jossain kohtaa Liigassa. Reissu sinne meni lopulta paremmin kuin olisin voinut odottaa ja Pelicans oli loistava paikka kehittyä. Kehityin vuosi vuodelta paremmaksi pelaajaksi ja sain hyviä eväitä reppuun.

Merelä kohtasi vanhan seuransa viime viikon lauantaina Tapparan ja Pelicansin kohdattua Hakametsässä. Taisto päättyi lopulta kotijoukkueen 3–2-voittoon.

– Pelicansissa on yhä paljon samoja pelaajia ja toimihenkilöitä kuin lähtiessäni. Heistä muodostui minulle tärkeitä ihmisiä. Jopa hieman jännitti sen ottelun alla, mutta se oli kaiken kaikkiaan hauska kokemus.


---
Julkaisija: Markus Viljanen