Tappara ja HIFK iskevät yhteen torstain ainoassa ottelussa

21.10.2021
Tappara ja HIFK iskevät yhteen torstain ainoassa ottelussa

Juhliiko Tappara tällä kertaa HIFK:ta vastaan? Viime torstaina asetelma oli päinvastainen (Kuva: Mika Kylmäniemi)

Tappara ja HIFK torstain Liiga-kierroksen ainoassa ottelussa. Asetelma oli tismalleen sama tasan viikko sitten sillä erotuksella, että tuolloin isäntäjoukkueena toimi HIFK. Saako Tappara revanssinsa? Onnistuuko HIFK tylsyttämään Tapparan toistamiseen?

TapparaHIFK

>> Kokoonpanot
>> Liput

Tappara ja HIFK kohtasivat tasan viikko sitten torstaina. Joukkueiden kohtaaminen oli tuolloinkin kierroksen ainoa ottelu. HIFK vei kotiottelustaan täydet kolme sarjapistettä 4−2-lukemin. Edellisen kohtaamisen HIFK-sankareiksi nousivat Eetu Koivistoinen kahdella maalillaan sekä 30/32 kertaa kiekon eteen venynyt maalivahti Niilo Halonen.

Illan kotijoukkue Tappara luistelee jäälle hyvin levänneenä pienen tauon jälkeen. Kirvesrinnat pelasivat edellisen kerran lauantaina, jolloin Pelicans sai kokea Tamperelaisten vahvan päivän kunnon. Tapparan tuorein hyökkäyshankinta Joona Luoto teki väkevän paluun Liiga-kaukaloihin. Luoto esiintyi viime viikolla kahdessa Tapparan ottelussa ja iski molemmissa maalit.

Tapparalla on vielä petrattavaa erityisesti ylivoimapelinsä kanssa. Nimivahva ylivoima on ollut sarjassa alkukaudella 12. Tehokkainta. Tapparan sisäisen pistepörssin kärkinimet ovat Anton Levtchi sekä nuori Kristian Tanus.

Jussi Tapolan valmentava joukkue ei ole päässyt pelillisesti vielä sille tasolle, mitä joukkueen kokemus ja materiaali edellyttävät. Tappara on kuitenkin joukkue, joka mitataan toden teolla vasta loppukaudesta.

Illan vierasjoukkue HIFK pelasi eilen keskiviikkona Tampereen toista liigaseuraa Ilvestä vastaan. HIFK nöyrtyi pitkän kaavan kautta voittomaalikilpailussa. Tappion myötä HIFK:n kahden ottelun mittainen voittoputki tuli tiensä päähän.

Sarjan seitsemännellä sijalla lusiva HIFK on tehnyt alkukaudella kolmanneksi eniten maaleja (40) yhdessä Lukon kanssa. Vain Kärpät (42) ja KalPa (46) ovat osuneet useamman kerran.

Jos Tapparan ylivoima on ollut toistaiseksi heikkoa, sama voidaan todeta myös helsinkiläisten erikoistilannepelaamisesta: HIFK:n yv-pelaaminen on vielä kirvesrintojen vastaavaa pykälän heikompaa.

HIFK:n Otto Paajanen on päässyt pisteille kolmessa edellisessä ottelussa. HIFK tarvitsee luottosoturin onnistumisia myös torstaina, mikäli se haluaa voittaa Tapparan.


---
Julkaisija: Aki-Petteri Pulkkinen