Sakari Salmiselle 400 ottelua täyteen lauantaina

16.10.2021
Sakari Salmiselle 400 ottelua täyteen lauantaina

Kuva: Tomi Vastamäki

Ässien Sakari Salminen pelaa lauantaina 400. ottelunsa Liigassa. Juhlapelissä Ässät isännöi Ilvestä.

33-vuotias laitahyökkääjä esiintyy Liigassa 10. kaudellaan. Ässien oma kasvatti pelasi avauspelinsä pääsarjatasolla syyskuussa 2007.

Kaudella 2008-09 Salminen vakiinnutti paikkansa Liigassa ja iski Ässille 16 maalia. Hän oli porilaisten paras maalintekijä runkosarjassa.

Keväällä 2010 Salminen teki kaksivuotisen sopimuksen KalPan kanssa. Avauskausi tuotti 47 pistettä ja toisella kaudellaan Salminen paransi maali- ja piste-ennätyksensä lukemiin 26+29=55. Hän oli runkosarjan maalipörssin kakkonen ja valittiin kauden päätteeksi Liigan tähdistökentälliseen.

Keväällä 2013 Salminen edusti myös Leijonia MM-turnauksessa.

Salmisen ura jatkui seuraavat kaudet KHL:ssä sekä Sveitsin ja Ruotsin pääsarjoissa. Talvella 2014 hän oli voittamassa Leijonissa olympiapronssia.

Liigaan ja Ässiin Salminen palasi marraskuussa 2017. Kevään 2019 hän edusti HIFK:ta ja pelasi kauden 2019-20 Ruotsissa.

Helmikuussa 2021 Sakari Salminen teki kevääseen 2022 ulottuvan sopimuksen Ässien kanssa. Uransa 399 ottelussa Salminen on kirjannut pisteet 118+167=285.

Eniten pisteitä runkosarjassa / aktiivipelaajat
Tilanne ennen 16.10.2021 pelattavia otteluita

687 – Kristian Kuusela, Tappara, (pistekeskiarvo 0,68)
544 – Jani Tuppurainen, Jukurit, 0,69
437 – Jarkko Immonen, Jukurit, 0,77
428 – Mika Pyörälä, Kärpät, 0,61
329 – Arto Laatikainen, HPK, 0,33
324 – Juhamatti Aaltonen, Kärpät, 0,68
285 – Sakari Salminen, Ässät, 0,71
261 – Jukka Peltola, Tappara, 0,43
258 – Mikko Kousa, Pelicans, 0,49
250 – Charles Bertrand, Tappara, 0,52


---
Julkaisija: Antti Seppänen