Lauantaina pelataan täysi Liiga-kierros − Oulussa luvassa tiukkaa vääntöä ja juhlan tuntua

25.9.2021
Lauantaina pelataan täysi Liiga-kierros − Oulussa luvassa tiukkaa vääntöä ja juhlan tuntua

Kärppien ja KooKoon viime ottelut ovat olleet tiukkoja. (Kuva: PicFactor Oy 2020)

Vilkas Liiga-viikonloppu huipentuu lauantain täyteen seitsemän ottelun kierrokseen. Sarjajohtaja TPS saa vastaansa Olli Jokisen luotsaaman Jukurit ja Porissa kamppaillaan Satakunnan herruudesta. Oulussa juhlitaan Jussi Jokisen komeaa ura.

KalPa−Ilves

>> Kokoonpanot
>> Liput

Keskiviikkona yhden voitetun ottelun jälkeen takaisin tappioiden tielle ajautunut KalPa mittelee pirteästi kauden avannutta Ilvestä vastaan. KalPa sinnitteli kauan aikaa KooKoon mukana edellisessä ottelussaan, mutta putosi lopulta kyydistä kouvolalaisten vahvan viimeistelyn edessä. Kuopiolaiset ovat päästäneet kauden kuudessa ensimmäisessä ottelussaan 23 maalia. Kilpirintojen erikoistilannepelaaminenkaan ei ole toiminut toivotulla tavalla kauden alussa: KalPan ylivoima on sarjan keskikastia, alivoima viidenneksi huonointa. Joukkueella on myös sarjan heikoin maaliero.

Ilves matkustaa Kuopioon hyvässä vireessä sen kaadettua noin vuorokausi sitten HPK:n kotiluolassaan 6−1. Ilveksen Lester Lancaster oli eilen hyvässä vireessä syötettyään kolme maalia. Ilves on raapinut kaikista kauden neljästä ottelustaan vähintään yhden pisteen. Noista kolme tupsukorvat ovat voittaneet varsinaisella peliajalla.

Kärpät−KooKoo

>> Kokoonpanot
>> Liput

Kärppien ja KooKoon viidestä edellisestä ottelusta kolme on päättynyt kouvolalaisjuhliin. Kaksi noista on ratkennut varsinaisen peliajan jälkeen. Tiukkaa vääntöä on odotettavissa myös lauantaina. Kärpät on Ilveksen ohella ainoa joukkue, joka ei ole kokenut pistemenetyksiä lainkaan kuluvalla kaudella. Oululaiset ovat hävinneet kaksi ottelua viidestä, mutta nekin varsinaisen peliajan jälkeen. Oululaiset ovat tilastojen valossa hyvällä tiellä: Kärpillä on sarjan paras maalierotus sekä erikoistilannepelaaminen. Kärppien maalilla joukkueen kaikissa otteluissa esiintynyt Stanislav Galimov on ollut oululaisryhmän parhaita suorittajia. Kärpät saa kiittää venäläisvahtiaan siitä, että pisteputki on yhä voimassa. Kärpät−KooKoo-ottelussa juhlitaan Jussi Jokisen komeaa uraa.

Perjantaina oli KooKoon vuoro taipua tappioon Vaasassa. Kouvolalaiset hakivat vimmatusti tasoitusta ottelun loppuhetkillä, mutta eivät onnistuneet yrityksessään. KooKoon turmaksi koitui joukkueen heikko alivoimapeli. Sport nousi viimeisessä erässä maalin takaa-ajoasemasta voittoon kahden ylivoimaosuman turvin. KooKoon ylivoima on myös yskähdellyt alkukaudesta. Lauantaina vastaan asettuu kohtuullisesti alkukaudella esiintynyt Kärpät, joka on raapinut pisteitä kauden jokaisesta ottelustaan.

SaiPa−Pelicans

>> Kokoonpanot
>> Liput

SaiPa sai perjantaina ylivoimansa toimimaan, mikä takasi 3−1-vierasvoiton Jyväskylästä. Pekka Virran suojatit palasivat takaisin voittokantaan TPS:lle hävityn ottelun jälkeen. SaiPa on pelannut koko alkukauden aktiivista jääkiekkoa ja on ollut kaukalossa vakuuttava. SaiPan suurimmat ongelmat ovat olleetkin viimeistelyssä. Kun sputnikit saavat maalintekoonsa kliinisyyttä, monet tulevat olemaan ongelmissa ärhäkän joukkueen kanssa.

Pelicansin viikon mittainen vieraskiertue päättyy Lappeenrantaan. Lahtelaiset tahkosivat edellisessä ottelussaan pitkän kaavan kautta Ilveksen vieraana ottelun venyttyä aina jatkoajalle saakka. Pelicans näytti ottelussa sitkeytensä sen noustua päätöserässä kahden maalin takaa-ajoasemasta lopulta voittoon. Pelicansin ylivoima on sarjan kolmanneksi parasta ja alivoima kuudenneksi parasta. Pussinokkien menestyksessä tärkeää roolia on näytellyt joukkueen tshekkivahvistus Lukas Jasek. Jasek johtaa koko sarjan pistepörssiä.

Tappara−JYP

>> Kokoonpanot
>> Liput

Tappara kaatui perjantaina saappaat jalassa Raumalla Lukon vieraana. Erityisesti Tapparan toinen erä oli joukkueelta vahvaa suorittamista, kun kirvesrinnat kapusivat 0−2-tappioasemasta 3−2-johtoon. Lukko oli vahvempi päätöserässä, mikä ei jättänyt tamperelaisille kotiinviemisiä. Tappara ei ole nuorella kaudella vielä ulosmitannut kaikkea potentiaaliaan, kun esimerkiksi Liigan maalikuninkuudenkin kaudella 2017−18 voittanut Charles Bertrand on kirjannut toistaiseksi vain yhden pisteen.

Molemmat joukkueet tulevat otteluun tappio niskassaan, kun JYP hävisi perjantaina kotikaukalossaan SaiPalle. JYP puolusti ottelussa hyvin ja onnistui pitämään SaiPan ulkona parhailta maalintekopaikoilta. Lopulta päätöserän jäähyt kostautuivat isäntäjoukkueen kohtaloksi. Tappara on hallinnut joukkueiden edellisiä keskinäisiä kohtaamisia. JYPillä onkin nyt hyvä sauma kääntää asetelma ympäri, kun Tappara ei ole vielä parhaassa syysvireessään. JYPin leiristä kannattaa seurata ennakkoluulottomasti alkukaudella pelannutta Joakim Kemelliä.

TPS−Jukurit

>> Kokoonpanot
>> Liput

Hyvässä vireessä liitävä TPS saa vastaansa kahden ottelun tappioputkessa tarpovan Jukurit. TPS haki torstaina maukkaan voiton HIFK:n vieraana kierroksen ainoassa ottelussa 2−1-vierasvoitollaan. Turkulaiset ovat saalistaneet kolmesta edellisestä ottelustaan täydet yhdeksän pistettä. Noissa otteluissa TPS on päästänyt ainoastaan kaksi maalia. Palloseura onkin nojannut alkukaudella tiiviiseen puolustukseen, mitä tukee väkevä erikoistilannepelaaminen.

Jukurit matkustaa Turkuun kovan haasteen edessä. Mikkeliläisryhmä hamuaa varmasti takaisin voittojen tielle, mutta tehtävä on vaikea sarjan kuumimman joukkueen vieraana. Jukurien hyvä alku on taantunut ja joukkue on tuskaillut viime otteluissa puolustuspelinsä kanssa. Kauden toisessa ottelussaan Jukurit nollasi KalPan, mutta sen jälkeen mikkeliläiset ovat kahdessa ottelussa päästäneet yhdeksän pelitilannemaalia.

Ässät−Lukko

>> Kokoonpanot
>> Liput

Ässät ja Lukko kohtaavat jo toistamiseen tällä kaudella. Paikallisvastustajien ensimmäisen kohtaamisen vei Lukko luvuin 5−1. Ässät saapuu otteluun voitto taskussaan. Porilaiset peittosivat keskiviikkona Jukurit vieraskaukalossa voittomaalikilpailun päätteeksi. Ässien ylivoima on ollut kauden alussa 31,58 prosenttista, mikä oikeuttaa koko sarjassa sijalle 2. Porilaisten alivoima on aivan toisessa ääripäässä, koko sarjan heikoimmalla prosentilla.

Lukko on hävinnyt kaksi edellistä otteluaan ja jäi niissä maalitta. Raumalaisten maaliton putki onkin yli 120 minuutin mittainen. Lukko on kuitenkin hallinnut joukkueiden aikaisempia kohtaamisia, mikä tuonee lisää itseluottamusta raumalaisten tekemiseen. Edellisestä kymmenestä ottelusta Lukko on voittanut peräti yhdeksän. Ässät onnistui kellistämään paikallisvastustajansa edellisen kerran elokuussa pelatussa harjoitusottelussa. Lukon ylivoima on toiminut alkukaudella 25 prosentin tehokkuudella, alivoima 78,26:n.

HPK−HIFK

>> Kokoonpanot
>> Liput

HPK haluaa varmasti unohtaa perjantaisen Ilves-pelin mahdollisimman nopeasti ja kääntää katseensa kohti lauantain haastetta, HIFK:ta. HPK taipui kliiniselle Ilvekselle 1−6 perjantaina. HPK ei löytänyt lääkkeitä Ilveksen maalivahdin ohittamiseen. HPK on hävinnyt edelliset neljä helsinkiläisiä vastaan miteltyä kamppailua. HPK:n alivoima on Liigan kolmanneksi parasta. Ylivoima puolestaan on ollut heikkoa, sillä Kerhon ylivoima löytyy Liigan viimeiseltä sijalta.

Runkosarjassa viidennellä sijalla keikkuva HIFK ei ole löytänyt vielä tasaisuutta suorittamiseensa uuden päävalmentajansa Ville Peltosen alaisuudessa. Kausi on toki vielä nuori. Voitto-ottelua on seurannut tappio, jonka jälkeen on ollut edessä jälleen voitto. Voitto- tai tappioputkia joukkue ei ole vielä kokenut. HIFK:n kolmen kotiottelun tuubi päättyi torstaina tappioon TPS:aa vastaan. HIFK:n ylivoima on sarjan 10. parasta, alivoima neljänneksi heikointa. Erikoistilannepelaamisessa helsinkiläisillä on vielä parannettavaa.


---
Julkaisija: Aki-Petteri Pulkkinen