Lukko tasoitti finaalisarjan lauantaina - Lassi Lehtiselle kevään toinen nollapeli

8.5.2021
Lukko tasoitti finaalisarjan lauantaina - Lassi Lehtiselle kevään toinen nollapeli

Lukko tasoitti kevään finaalisarjan lauantaina. (Kuva: Elmeri Elo)

Lukko tasoitti kevään finaalisarjan lauantaina vahvalla esityksellä. Voiton takuumiehinä toimivat kolme pistettä kirjauttanut Vili Saarijärvi sekä nollapelin torjunut Lassi Lehtinen.

Lukko – TPS 4–0 (0-0, 2-0, 2-0)
Otteluvoitot 1-1
>> Tilastot
>> Ottelukooste
>> Lehdistötilaisuus

Lukko tasoitti finaalisarjan lauantaina vahvalla esityksellä. Kotijoukkue jatkoi pelillisesti siitä, mihin se perjantaina jäi. Erona toisessa osaottelussa oli se, että Lukko onnistui kääntämään hallintansa myös maaleiksi. Ottelun ensimmäinen erä peilasi paljon perjantain kamppailua. Kotijoukkue pääsi paikoille, mutta ei saanut kiekkoa ohi TPS-vahti Andrei Karejevin. Isännät rikkoivat kuparisen toisen erän puolivälin jälkeen. Eetu Koivistoinen laukoi kiekon etukulmasta ohi Karejevin. Ylivoimaosuma oli Lukon sarjan toinen.

Raumalaisten illan toinen syntyi vain muutama minuutti myöhemmin. Kiekko pomppi Sebastian Revon lavasta maalin eteen, mistä Aleksi Saarela luuti kiekon lähes tyhjään maaliin. Lukon dominointi jatkui päätoserässä. Illan kolmas täysosuma syntyi Heikki Liedeksen ottaessa tyylipuhtaan aloitusvoiton suoraan Thomas Gregoirelle. Puolustaja ampui kiekon suoraan maaliin. Lukko viimeisteli lukemat tyhjään maaliin Revon toimesta. Samalla puolustaja Vili Saarijärvi kirjautti illan kolmannen syöttöpisteensä.

Kotijoukkueen maalinsuulla Lassi Lehtinen pelasi kevään toisen nollapelinsä. 22-vuotias torjui ottelun aikana 13 kertaa. Toisessa päässä tolppien väliin palannut Karejev torjui peräti 37 kertaa. Finaalisarja jatkuu maanantaina Turussa.


---
Julkaisija: Nooa Ruuth