Ilveksen Matias Maccelli uskoo tulosten tulevan – ”Olemme pelanneet ihan hyvin”

8.2.2021
Ilveksen Matias Maccelli uskoo tulosten tulevan – ”Olemme pelanneet ihan hyvin”

Matias Maccelli ei ole huolissaan Ilveksen viimeaikaisista tuloksista. (Kuva: Aarno Vuorinen)

Ilveksen alkuvuosi on ollut tahmea, kun tämän vuoden saldona on kymmenestä pelistä kolme voittoa. Ilveksen hyökkääjä Matias Maccelli näkee kuitenkin valoa tunnelin päässä eikä ole huolissaan joukkueen tilanteesta.

Ilves on pelannut tämän vuoden aikana kymmenen ottelua, joista se on voittanut kolme. Viime viikolla Ilves hävisi kahdesti Lukolle numeroin 1-4, mutta päätti viikon 3-2-voittoon KalPasta. Maccelli näkee Ilveksen pelissä viitteitä paremmasta.

- Mielestäni olemme pelanneet ihan hyvin siitä huolimatta, ettei voittoja tai pisteitä ole tullut. Kaksi peliä Lukkoa vastaan olivat ihan hyviä ja kun illasta toiseen pelaamme vain samalla tasolla, niin kyllä niitä voittoja tulee, Maccelli toteaa luottavaisena.

Tällä viikolla Ilveksellä on ohjelmassa kolme ottelua, joista ensin se kohtaa tiistain ja keskiviikon aikana TPS:n. Turkulaislähtöiselle Maccellille kasvattajaseuran kohtaaminen on erityinen asia.

- Turkulaisena on tietenkin kiva kohdata TPS. Siellä on paljon tuttuja toimihenkilöissä ja vanhoja pelikavereita. Nyt ei tietenkään ole yleisöä peleissä, mutta aiemmin Turussa on aina ollut perhettä ja kavereita katsomossa. Ei sillä ole kuitenkaan väliä mikä joukkue on vasta, vaan voittoa haetaan.

Turun ja Tampereen välinen erityissuhde on tullut Maccellillekin tutuksi. Kumpi on siis parempi: Turku vai Tampere?

- Tätä on kysytty minulta varmaan tuhat kertaa eikä minulla ole vieläkään selkeää vastausta. Turkulaisena täytyy sanoa Turku, muttei Tampereessakaan ole kaupunkina mitään vikaa.

20-vuotias Maccelli pelasi viime kaudella ensimmäisen kautensa Liigassa ja merkkautti pisteikseen 43 ottelussa 13+17=30. Tällä kaudella hänen pistetahtinsa on ollut vielä kovempi, sillä 31 ottelussa on kertynyt pisteitä 23 (9+14).

- Pelit ovat menneet ihan kivasti, mutta on asioita joita pitää vielä parantaa. Viimeiset kymmenen peliä eivät ole menneet ihan parhaalla mahdollisella tavalla, mutta ihan ok kuitenkin. Sekä itselläni että joukkueella on kyllä ollut paikkoja jokaisessa pelissä, mutta tarvitsemme hitusen vielä huolellisuutta maalipaikoissa, niin kyllä tulosta vielä tulee, Maccelli miettii luottavaisena.

Ilves kohtaa tiistaina ensin kotikentällään TPS:n ja keskiviikkona on edessä vierailu Turkuun. Perjantaina Ilves isännöi Kärppiä.


---
Julkaisija: Salttu Forsström