Juho Keränen komealla rajapyykillä tiistaina

13.10.2020
Juho Keränen komealla rajapyykillä tiistaina

Kuva: Juuso Pellava

HIFK:n Juho Keränen pelaa tiistaina 600. ottelunsa Liigassa. Keräsen juhlaottelussa HIFK isännöi Ässiä.

35-vuotias Keränen pelaa Liigassa 14. kauttaan. Hän esiintyi Liigassa ensimmäisen kerran lokakuussa 2005 Kärppien paidassa. Keväällä 2007 hän voitti Mestiksen mestaruuden Kajaanin Hokin paidassa. Vakiokokoonpanon pelaajaksi Liigassa Keränen nousi Kärpissä kaudella 2008-09.

Keränen pelasi Kärpissä kahdeksan kauden ajan kevääseen 2016 saakka. Hän saavutti jaksolla SM-hopeaa keväällä 2009 ja Suomen mestaruudet vuosina 2014 ja 2015. SM-pronssia palkintokaappiin tuli keväällä 2016.

Tämän jälkeen Keränen on edustanut HPK:ta (2016-18), Lukkoa (kevät 2018) ja syksystä 2018 alkaen HIFK:ta. Huhtikuussa 2020 hän solmi kevääseen 2021 ulottuvan jatkosopimuksen HIFK:n kanssa.

Liiga-uransa 599 ottelussa Keränen on kirjannut pisteet 69+82=151.


---
Julkaisija: Antti Seppänen