Kärpille huippuvahvistus – Jussi Jokinen palaa Liigaan

27.1.2019
Kärpille huippuvahvistus – Jussi Jokinen palaa Liigaan

Jussi Jokinen esiintyi Kärpissä viimeksi kaudella 2012–13. (Kuva: Kärpät)

Kärpät ja Jussi Jokinen ovat solmineet loppukauden kattavan sopimuksen. Jokinen saapui Ouluun sunnuntaina ja hän liittyy joukkueen harjoitusvahvuuteen heti maanantaina.

Kärppien urheilutoimenjohtaja Harri Aho painotti, että Jokinen tulee tuomaan joukkueeseen pitkän linjan NHL-ammattilaisena merkittävän pelillisen panoksen, mutta myös esimerkkiä joukkueen nuorille pelaajille.

– Upeaa, että tuon tason pelaaja palaa Kärppiin. Jussi on näyttänyt oman tasonsa pelaajana jo yli viidentoista vuoden ajan, ja hän on merkittävä vahvistus tähän joukkueeseen. Pelillisen antinsa lisäksi Jussi on myös erittäin tunnettu ja pidetty persoona täällä, Aho kertoo.

Loppukauden kattava sopimus syntyi nopealla aikataululla. Sopimustekniset asiat saatiin sovittua vuodenvaihteen jälkeen.

– Pian Sveitsin reissun jälkeen tuli sellainen fiilis, että haluan ehdottomasti tulla Kärppiin. Sovimme asioista tammikuun alussa, mutta NHL-optio oli auki vielä viime viikon loppuun asti, Jokinen kommentoi sopimuksen syntyä.

Jokinen on innoissaan paluusta seuraan, jossa mies juhli kahta Suomen mestaruutta ennen pitkän NHL-uran käynnistymistä. Työsulkukaudelta 2012–13 Jokisella on pelkästään hyviä muistoja, vaikka kausi ei kokonaisuutena ollut Kärpiltä menestyksekäs.

– Totta kai upea fiilis palata Ouluun. Kävin työsulkukaudella pienen pätkän, ja se oli hienoa aikaa itselle. Itselläni on alla tosi erilainen vuosi, sillä olen pelannut kaudella vasta 11 peliä ja kohta on jo helmikuu. Jääkiekkoilija haluaa pelata, olla yhdessä joukkueen kanssa, voittaa, kokea vastoinkäymisiä, kaikkea sitä mitä joukkueen arkeen kuuluu. Niitä tunteita on ollut ikävä, ja on hienoa päästä aloittamaan hommat Kärpissä.

Jokinen on pitänyt itseään fyysisesti hyvässä kunnossa ja niin pelivalmiina kuin mahdollista. Hän tiedostaa pelaamattomuuden aiheuttaman takamatkan, mutta uskoo olevansa kevään pelien koittaessa parhaimmillaan.

-Olen harjoitellut niin hyvin kuin pystyn, mutta pelikunto kehittyy ainoastaan pelaamalla. Kärsivällisyys on nyt tärkeintä. Minun täytyy olla kärsivällinen itseni kanssa, sillä asiat eivät välttämättä lähde heti rullaamaan niin kuin haluaisin. Pelien ja treenien kautta yhteinen sävel löytyy, ja uskon, että playoffsien koittaessa tulen olemaan huippukunnossa.

Kalajoen JHT:n kasvatti Jussi Jokinen edusti Kärppiä C-junioreista aina edustusjoukkueeseen asti, ja mestaruuskauden 2004–05 päätteeksi Jokinen siirtyi NHL:ään, Dallasin riveihin.

Jokinen on pelannut urallaan NHL:n runkosarjassa 951 ottelua pistein 191+372. Hän on kaikkien aikojen yhdeksänneksi tehokkain suomalainen NHL-pelaaja. Kärpissä Jokinen on pelannut yhteensä 237 runkosarjaottelua pistein 69+90.

Kuluvalla kaudella Jokinen on pelannut seitsemän ottelua Sveitsin NLB:ssä, EHC Klotenin paidassa. Seitsemään otteluun syntyivät pisteet 2+10. Jokisen on määrä tehdä paluu Kärppiin 2.2. Kärpät–Sport-ottelussa.


---
Julkaisija: Juuso Kauppinen