HIFK:n pelihuumori kohdallaan – katso kuvakooste

20.4.2016
HIFK:n pelihuumori kohdallaan – katso kuvakooste

HIFK nollasi Tapparan tiistaina jo toistamiseen. (Kuva: Tomi Natri)

HIFK piti tiistaina Tapparan toisen kerran nollilla. Perjantaina voittolukemat olivat 4–0, mutta nyt helsinkiläiset laittoivat paremmaksi lukemilla 6–0. Palaa kolmannen finaaliottelun tunnelmiin kuvakoosteesta.

Kuvat: Tomi Natri


Finaalihuumaa – HIFK:n ja Tapparan kannattajat yhteiskuvassa ennen kolmatta finaaliottelua.


Syntymäpäiväsankari Patrik Laine lämmitteli jalkapallon merkeissä.


HIFK-päävalmentaja Antti Törmänen oli rennoilla fiiliksillä ennen ottelua.


Viimeiset keskittymiset ja sitten kaukaloon.


Ville Husso oli valmiina illan otteluun.


Tomi Karhunen löytyi punaisten valojen keskeltä.


Elastinen esitti Maamme-laulun ennen tiistain ottelua.


Stadin kingit, IFK! Stadin kingit IFK!


Arttu Luttinen iski ottelun alkutahdit avauserässä.


Avausmaalin alustanut Yohann Auvitu on löytänyt hurjan pudotuspelivireen.


Siellä lepää! Corey Elkins iski HIFK:n kahden maalin karkumatkalle toisen erän alussa.


Jari Levonen tuomitsi tiistaina kevään pudotuspelien toisen finaaliottelunsa.


Tiistaina 18 vuotta täyttänyt Patrik Laine jäi muun Tappara-joukkueen tavoin pisteittä.


Pudotuspelien pisteykkönen Teemu Ramstedt laukoi HIFK:n kolmannen maalin painavalla rannelaukauksella.


HIFK:n huoltajat korjasivat Robert Leinon luistimen nopeasti kuntoon ottelun aikana.


Henri Neva on toiminut linjatuomarina kevään kaikissa kolmessa finaaliottelussa.


4–0! Corey Elkins laukoi tästä tilanteesta illan toisensa osumansa.


Tapparan ja Nick Plastinon tiistai-ilta oli vaikea.


Patja eteen! HIFK:n maalivahti Ville Husso oli jälleen ohittamaton.


Loppuunmyyty Nordis nautti kolmannen erän tehohetkestä, lopputulos 6–0.


Neljännen nollapelin myötä Ville Husso nousi jakamaan pudotuspelien nollapeliennätystä.


Otteluvoitot ovat nyt HIFK:lle 2–1, taistelu jatkuu perjantaina Tampereella.


---
Julkaisija: Juuso Kauppinen